svenska english deutsch in russian
A A+-

Destinaatiot - kunta & kaupunki

PIETARSAARI

jakobstad

Pietarsaaren kaupungin perusti kreivitär Ebba Brahe vuonna 1652. Hän antoi kaupungille sen ruotsinkielisen nimen, Jakobstad, edesmenneen puolisonsa Jacob de la Gardien mukaan. Kaupunki on tullut tunnetuksi vilkkaasta merenkulustaan, mm. tervan ja puutavaran viennistä. Pietarsaarelaiset laivat tunnettiin valtamerillä ja esim. parkki Hercules purjehti ensimmäisenä suomalaisaluksena maailman ympäri. 1700-luvun kaljaasista, Jacobstads Wapenista, on tehty kopio. Suomen kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg on syntyjään pietarsaarelainen. Kaupungissa on nykyäänkin rikas kulttuurielämä. Kaupungista löydät erikoismuseoita, jotka tarjoavat opettavaisia vierailuja, näistä esimerkkeinä arktinen museo Nanoq sekä Sikurimuseo. Pietarsaari on myös puistojen ja puutarhojen kaupunki. Tutustu rovasti Aspegrenin kuuluisaan hyötypuutarhaan Rosenlundissa tai tunnettuun kasvitieteelliseen Koulupuutarhaan, jotka molemmat sijaitsevat kaupungin keskustassa. Uimarantoja ja vierasvenesatamia on sekä kaupungissa että sen ulkopuolelta. Heinäkuussa vietettävät kaupunkifestivaalit Jaakon Päivät houkuttelevat tuhansittain vierailijoita Pietarsaareen. www.pietarsaari.fi

INFO

karta Kartta Pietarsaaren kaupunki
Asukasluku: Vuonna 2010: 19 627
Kieli: Suomi 39,8%, Ruotsi 56,4%, Muut 3,7%
Elinkeino: Metsä-, metalli-, vene- ja muovialan vientiteollisuutta.
Elintarviketuotantoa.
Yhteystiedot: infoPietarsaaren Matkailutoimisto
Kauppatori 1, 68600 Pietarsaari
Puh.+358 6 723 1796
Fax. +358 6 723 5132
tourism@pietarsaari.fi
www.jakobstad.fi

UUSIKAARLEPYY

nykarleby

Uudenkaarlepyyn kaupunki on idyllinen pikkukaupunki Lapuanjoen suulla. Kaupunki on perustettu yhtä aikaa Kokkolan kanssa vuonna 1620. Kuningas Kustaa II Adolf halusi näin menetellen vahvistaa seudun merenkulkua ja kaupankäyntiä. Uusikaarlepyy on tunnettu kirjailija Zacharias Topeliuksen kotikaupunkina. Kuddnäs, Topeliuksen lapsuudenkoti, kuuluu alueemme vanhimpiin museoihin. Museo on auki toukokuusta elokuuhun ja muina aikoina sopimuksen mukaan. Juuttaan taistelun muistomerkin luona voi tutustua Suomen sodan (v.1808-09) historiaan. Uusikaarlepyy on myös tunnettu erikoisten tapahtumiensa vuoksi. Esim. toukokuussa järjestetään Suomen suurin Mäkiautoralli – leikkimielinen kisa joka kasvaa vuosi vuodelta. Toinen mukava tapahtuma on Juthbackan markkinat elokuussa, joka kerää joka vuosi 30 000 kävijää eri puolilta maata. Kesän perinteisiin kuuluu vastapaistetut vohvelit Siltatuvan kesäkahvilassa.

www.uusikaarlepyy.fi

INFO

karta Kartta Uusikaarlepyyn kaupunki
karta Kartta Munsalan keskusta
karta Kartta Jepuan keskusta
karta Kartta Monån keskusta
Asukasluku: Vuonna 2010: 7 457
Kieli: Suomi 8%, Ruotsi 90%, Muut 2%
Elinkeino: Pientä ja keskisuurta vientiteollisuutta, maa- ja metsätaloutta. Kettu- ja minkkiturkisten tuotanto.
Yhteystiedot: Uusikaarlepyy
Topeliuksenpuistikko 7
66900 Uusikaarlepyy
Puh: +358 6 7856 111
Fax: +358 6 7856 199
nykarlebystad@nykarleby.fi
www.uusikaarlepyy.fi

PEDERSÖRE

pedersöre

Pedersöre on sikäli erikoinen, että kunnalla on 660-vuotinen historia takanaan. Pedersöre on laaja kunta 19 kylineen. Haluatko aktiiviloman, silloin Pedersöre sopii sinulle. Täältä löytyy elämyksiä, luontoa ja kulttuuria. Kunnan matkailuyrittäjät tarjoavat sinulle runsaita ateriapöytiä ja majoitusta mukavissa huoneissa ja majoissa. Kokeile kalaonneasi Ähtävänjoessa tai Ähtävän ja Purmon lukuisissa järvissä. Etenkin perhokalastus on suosittu, ja kalaonni on miltei taattu.

Voit tehdä jännittävän päiväretken Ilveskivelle, joka on Suomen suurin siirtolohkare jopa 24 metriä korkea. Samalla voit tutustua Hundbackan (Myllykankaan) kivikautiseen asuinpaikkaan, joka sijaitsee aivan lähistölla. Useita patikkapolkuja löytyy , kartat kunnan kotisivuilta. Pedersöreen jätät vihreät jalanjäljet.

Katso lisää www.pedersore.fi

INFO

karta Kartta Pedersöre
karta Kartta Ähtävän keskusta
karta Kartta Purmon keskusta
karta Kartta Pännäinen keskusta
Asukasluku: Vuonna 2010: 10 821
Kieli: Ruotsi 90%
Elinkeino: Pientä ja keskisuurta vientiteollisuutta, maa- ja metsätaloutta.
Yhteystiedot: Pedersören kunta
Skrufvilankatu 2, 68910 Pännäinen
Puh: + 358 6 785 0111
Fax: +358 6 729 0547
pedersore.kommun@pedersore.fi
www.pedersore.fi

KRUUNUPYY

kronoby

Kruunupyy on kunta lentokentän kupeessa. Täällä voit nauttia luontokokemuksista, raikkaasta ilmasta, vapaudesta, pienistä retkistä ja liikunnasta. Pitkät kuntopolut ja valaistut hiihtoladut kutsuvat hyviin kuntoiluhetkiin kaikkina vuodenaikoina. Rohkeimmat voivat meloen heittäytyä pyörivien koskien vietäviksi. Isot metsät, laajat pellot ja monet järvet antavat odottaa hyviä mahdollisuuksia liikunnalliselle lomalle tai mahdollisuuden osallistua erilaisiin liikuntatapahtumiin.

Kulttuuritapahtumat musiikin ja teatterin saralla tehdään usein historiallisen tervaviikon tai jokien yli ”tukilla kävelemisen” yhteydessä. Seudun käsityöläisperinne on vahva ja elää sekä teollisuuden että kauniiden koteihin tarkoitettujen matkamuistojen kautta.

www.kronoby.fi

INFO

karta Kartta Kruunupyyn keskusta
karta Kartta Alavetelin keskusta
karta Kartta Teerijärven keskusta
Asukasluku: 6 731
Kieli: Suomi 16%, Ruotsi 82,6%, Muut 1,4%
Elinkeino: Vientiin suuntautunutta teollisuutta, maa- ja metsätaloutta.
Yhteystiedot: Kruunupyyn kunta
PB 22, 68501 Kronoby
Puh: +358 6 834 3000
Fax: +358 6 834 3200
kronoby.kommun@kronoby.fi
www.kronoby.fi

LUOTO

larsmo

Luoto on mukava pieni rannikkokunta. Monesta saaresta koostuva kunta on osa kaunista saaristoa. Luoto sijaitsee Kokkolan ja Pietarsaaren kaupunkien välissä. Kunta on tunnettu kauniista maisemista ja läheisyydestä veteen ja mereen. Täällä on helppo liikkua, pyöräillä tai veneellä, kautta siltojen ja sulkujen. Melontaseuroilta vuokratulla kanootilla voit tutkia saaristoa lähietäisyydeltä. TerraMaressa on tarjoilla erinomainen Pohjanmaan rannikosta ja maankohoamisesta kertova interaktiivinen näyttely. Luodosta löytyy myös Suomen suurin pengerretty makeanveden järvi - Luodonjärvi. Köpmanholmenin ja Strandiksen ravintoloissa voit nauttia ateriastasi tai vain rentoutua veden äärellä. Täältä voit vuokrata venepalveluita ja kalastusoppaita. Luodosta löytyy monta meriaiheista museota! www.larsmo.fi

INFO

karta Kartta Luodon keskusta
Asukasluku: Vuonna 2010: 4816
Kieli: Suomi 6,4%, Ruotsi 92,1%, Muut 1,5%
Elinkeino: Vientiin suuntautuvaa pienteollisuutta, palveluita.
Yhteystiedot: Luodon kunta
Norra Larsmovägen 30, 68570 Luoto
Puh: +358 6 785 7111
Fax: +358 6 785 7299
larsmo.kommun@larsmo.fi
www.larsmo.fi